Saimme mahdollisuuden tehdä Muki Sport nimikko-oluen yhteistyönä naantalilaisen pienpanimon Mallasseppien kanssa.  Yhteistyökumppanimme kiirrellisestä aikataulusta huolimatta otimme haasteen innolla vastaan.  Nimikko-olut on ollut meillä unelmana siitä saakka kun perustimme yrityksemme. 
Muut työt saivat jäädä hetkeksi syrjään, kun aloin tekemään elämäni ensimmäistä etikettiä. Kymmenien vedoksien jälkeen yhtiökumppaneideni kanssa päädyimme tähän etikettiin. Etiketin ja koko oluen päätarkoitus oli tuoda lisää tunnettuutta ja uskottavuutta brädillemme.
Lopullinen tuote on maukas niin sisältä kuin ulkoa.
Seuraava haaste oli miten ottaa kaikki ilo irti uudesta nimikko-oluestamme.
Etiketin kaarevasta tekstistä sai helposti skaalattua college tekstin uuteen paitaamme. Tämän jälkeen olutta pitii saada myyntiin ja näkyville. Oluestamme innostui niin ravintoloitsijat kuin kauppiaat. Olutta ostivat mm. K-market Portsa, Linna Burgers and Coffee, B4R, K-supermarket Ukko-Pekka ja Ravintola Blanko.
Järjestimme yhteistyössä B4R -ravintolan kanssa oluen lanseeraustapahtuman nimellä Beerjantai. Tapahtumassa oli Muki Sport pop-up sekä turkulaisen Juhla possen skeittielokuvan ensi-ilta. 
Oluen lanseeraustapahtuma oli menestys, vaikka se järjestettiin perjantaina 13. päivä. Oluet loppuunmyyntiin ravintolassa ja lisätilaus tuli saman illan aikana.
Tapahtuma ja olut olivat niin somettavia, että @mukisport merkkauksien myötä saimme huomattavan paljon asiakkaiden luomaa näkyvyyttä somessa.
Back to Top